Casablanca

CasablancaKävin katsomassa Michael Curtizin ohjaaman ”Casablancan” Tapiolassa Elokuvafestivaali Cinen ulkoilmanäytöksessä. Näytös alkoi kymmeneltä illalla ja sattui todella hieno ilta. Tähtikirkas, tuuleton elokuun lopun yö ja täysikuu, joka elokuvan edetessä siirtyi valkokankaan yläpuolelle. Ilta pikkuisen viileni yötä kohti, mutta onneksi tuli otettua filtti mukaan, johon saattoi mukavasti     kääriytyä.

PakolaisetItse elokuva hätkähdytti heti ensi kuvillaan. Kartassa näytettiin nuolin, miten natsien vallattua Ranskan ja Pariisin pakolaiset rynnivät Afrikkaan, tarkemmin sanottuna puolueettomaan Casablancaan Marokossa. Heti katsoja (ainakin minä) yhdisti asian pakolaisvirtoihin, jotka nyt suuntautuvat toiseen suuntaan, Afrikasta Eurooppaan. Miksi tämä oli minusta niin hätkähdyttävää? Koska tajusin saman tien, että tilanteet muuttuvat eikä pakolaisvirroissa sinänsä ole mitään uutta. Ne vain nyt ovat järkyttäneet eurooppalaisia, jotka eivät enää muista omaa historiaansa. Paitsi saksalaiset, jotka ovat toimineet kansakuntana esimerkillisesti ja varmaan oman hirveän historiansa karaisemina, johtaen koko Eurooppaa inhimillisyyteen ja avarakatseisuuteen. Me suomalaiset olemme käpertyneet vähintäänkin impivaaralaisuuteemme ja sukulaiskansamme unkarilaiset vielä kolkommin verhoutuneet fasismin aaveeseen. Elokuvassa kukaan ei ihmettele miksi natseja pakenevat ovat kaikki rikkaita tai miten pärjäävät köyhät ja tavalliset ihmiset. Heidäthän tapettiin keskitysleireillä tai rintamilla. Nykyään keskustellaan siitä, että vain varakkaat pakenevat Lähi-Idän  sotien jaloista ja ovat ikäänkuin ”vääriä” pakolaisia. Ajatuksia herättävä muutos suhtautumisessa tuolloin ja nyt.

IngridEhkä täydellisistä olosuhteista ja ylläkertomistani yllättävistä havainnoista johtuen koin koko elokuvan yhtenä hunajana koko ajan. Klassisista klassisimmat näyttelijät, Humphrey Bogart ja Ingrid Bergman, jonka 100-vuotissyntymäpäivä osui juuri tuolle päivälle, mustavalkokuvauksen valot ja varjot. Esityskopio oli filmi, ei siis digi, ja se rahisi ja välkkyi aika ajoin tavalla, joka toi mieleen varhaiset elokuvakokemukset. Kelaa vaihdettiin parinkymmenen minuutin välein ja kohtaus alkoi aina vähän eri kohdasta hiukan eri tummuudella.

HumphreyPakolaiset saapuivat siis Ranskasta ja muualta Euroopasta natseja pakoon, mutta heidän lopullinen päämääränsä oli Amerikka, jonne päästäkseen piti saada ensin viisumi Lissaboniin. Viisumin saattoi saada isolla rahalla pimeästi, virallisesti se oli hankalaa ja kesti kauan, itseään viranomaisille myymälläkin se oli mahdollista. Bergmanin esittämällä norjalaisella Ilsellä ja Bogartin amerikkalaisella Rickillä oli ollut kiihkeä suhde Pariisin miehityksen aikaan ja heidän oli tarkoitus paeta yhdessä. Mutta Ilsen aviomies, johtava vastarintamies, tsekkiläinen Victor, ei ollutkaan kuollut ja Ilse joutui valitsemaan aatteen ja aviomiehen. Tätä Rick ei tiennyt ja pettyi pahasti ja kovettui siksi kyynikoksi jollaisena hän esiintyy lähes koko elokuvan ajan, viimeisiä otoksia lukuunottamatta. Tuolloin paljastuu hänen uhrautumisensa ja empatiansa sydämessään oikeaksi kokemilleen asioille, vapaudelle ja inhimillisyydelle. Ilsen ja Rickin lyhyt rakkaustarina on kerrottu niin elokuvallisesti, musiikki (Play it again, Sam!/ ”As times go by”) on täydellisesti valjastettu tuottamaan syvin mahdollinen tunnelma elokuvan hurmioituneelle ja liikuttuneelle katsojalle.

Ingrid Bergman ei koskaan ole ollut ihan huippusuosikkejani klassisista näyttelijöistä, hänen eleetön ilmaisunsa on jättänyt ehkä hiukan etäisen olon. Johtuuko pohjoismaalaisuudestani ja siitä, että olen liian ”lähellä”, tuttuus tappaa haltioitumisen? Mutta herttainen hän on. Humphrey Bogart taas on ykkössuosikkejani Hollywoodin menneiden aikojen miesnäyttelijöistä, johtuen paitsi hänen kiistämättömästä miehekkyydestään myös siitä tosiasiasta, että hän osaa oikeasti näytellä. Erottautuen mm. John Waynestä, Gary Grantista, Glark Gablesta ja monesta muusta, jotka enimmäkseen vain ”ovat”.  En kuitenkaan missään nimessä tarkoita James Stewartia!

Elokuvan viisumien kirjoittajat ja niistä rahaa kiristävät säälittävät opportunistit vertautuvat tietysti nykypakolaisia rahasta salakuljettaviin ihmiskauppiaisiin. En ole huomannut kenenkään kiinnittäneen tähän asiaan huomiota, mikä yllättää, se on kuitenkin niin ilmeistä. Peter von Baghkaan ei voinut tätä aavistaa kirjoittaessaan esseensä kirjaansa ”10 elokuvaa”, ja tämä saa minut hiukan mietteliääksi, olisi ollut mukavaa tietää mitä hän olisi asiasta sanonut. Toisaalta olen iloinen siitä, että juuri näin hyvä elokuva ja sen kokeminen elää ajassa, tulee elämää suuremmaksi ja kestää ikuisesti.

Casablanca 29.8.2015

Mainokset
Kategoria(t): Elokuva, Politiikkaa Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Casablanca

  1. jouniunikula sanoo:

    Hyvä analyysi ja kuvaus. Itselläni on edelleen katsomatta tämä vaikka olenhan minä tämän kerran pari aiemmin nähnyt mutta niin kauan sitten ettei tuoreita tuntoja saa paperille.

    Tykkää

  2. Iman Heinonen sanoo:

    Hieno elokuva-arvostelu. Historia toistaa itseään, ihmisvirrat kulkevat milloin mihinkin suuntaan ja milloin mistäkin syystä. Sodat eivät näytä tältä pallolta ihan helposti loppuvan. Ihminen ei koskaan opi mitään ja unohtaa menneisyydenkin opetukset..

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s