Isaac ja minä

Jotkut lukukokemukset muodostuvat merkittävämmiksi kuin toiset. Tämän totuuden sain taas huomata, kun luin uudestaan Isaac Asimovin (1920-1992) Säätiö -sarjan teokset, tällä kertaa tapahtumajärjestyksessä. Olin lukenut jo nuorukaisena ahmien silloin saatavilla olevat osat. Asimovhan kirjoitti ”Säätiö- trilogiana” tunnetun scifi-romaanisarjansa jo 1950 luvun alussa. Myöhemmin sarjan suosio osoittautui niin suureksi, että kustantaja painosti hänet kirjoittamaan siihen jatkoa ja lopulta hän innostui kirjoittamaan myös tarinan alkuun lisää. Lopulta sarja oli paisunut seitsenosaiseksi ja kirjoitusaika yli neljäksikymmeneksi vuodeksi.  Tietysti taloudellisilla seikoilla alkoi olla myös merkitystä, Asimov kertoo itse ”Säätiö ja Maa” -teoksen alkusanoissa: ”Vuonna 1981 kustantajani totesi, että minun oli pakko kirjoittaa jatkoa Säätiö-sarjalle, ja tehdäkseen vaatimuksestaan kyllin houkuttelevan, tarjosi minulle kymmenen kertaa normaalia suuremman ennakkomaksun”. Asimov oli myös tiedemies, biokemian tohtori ja hän oli perustamassa amerikkalaista skeptikkojen järjestöä (CSICOP) yhdessä mm. Richard Dawkinsin kanssa.

Itse asiassa Asimov katsoo, että seitsemän Säätiö-kirjan (yht. n. 3000 s.) lisäksi ”Säätiön universumiin” kuuluu vielä seitsemän Robotti-sarjan kirjaa. Nämä kirjasarjat leikkaavat toisiaan ajatuksellisesti ja tapahtumienkin suhteen. Näin ymmärrettynä muodostuu melkoinen, jo neljäntoista kirjan muodostama monitahoinen ja -tasoinen tapahtumauniversumi, joka hakee vertaistaan ainakin science fiction-kirjallisuuden piirissä. Näistä asioista kirjailija kertoo ”Alkusoiton” ja ”Maan” alkupuheissa.

Kirjasarjan tapahtumien ajallinen perspektiivi on peräti 20 000 vuotta, mutta kiihkein toiminta sijoittuu noin viidensadan vuoden ajalle tuon syklin loppupuolella. Kaiken sitoo yhteen yli 20 000 vuotta vanha ihmisenkaltainen robotti R. Daneel Olivaw, joka rakennettiin Aurora -nimisellä planeetalla Maan jo tultua asumiskelvottomaksi radioaktiivisuuden takia. Läheskään kaikissa osissa se ei kuitenkaan esiinny lainkaan.

Minua kiehtoi jo ensimmäisellä lukukerralla tuon valtavan pitkän perspektiivin lisäksi  pyrkimys saada ihmiskunnan asiat järjestykseen kontrolloidusti ja ennustettavasti noin tuhannessa vuodessa. Vain yhtenäisinä ja ilman lukemattomia paikallisia valtapyrkimyksiä ja sotia voisi ihmiskunta säilyä – voidakseen ehkä sitten joskus  yhtenä joukkona muilta galakseilta kotoisin olevan älyllisen elämän. Oli helppo siirtää ajatukset yhtenäiseen Eurooppaan, YK:hon ja maailmanvaltioon yleensä. Utopiaa mikä utopiaa, mutta kiehtovaa!

Säätiön perusjuoni on seuraavanlainen. Matemaatikko Hari Seldonin havaittua, että Linnunradan Imperiumi, johon kuuluu 25 miljoonaa asuttua planeettaa ja miljardeja ja taas miljardeja ihmisiä, alkaa luhistua. Reuna-alueet eristyvät, eripura kasvaa ja teknologia hiipuu. Hän kehittää psykohistoriaksi kutsutun tieteen, jolla pystytään ennustamaan tulevaisuuden tapahtumia kohtuullisen tarkasti. Edellytyksenä on riittävän suuri ihmisjoukko, jonka käyttäytymiseen ennustaminen perustuu, sekä se, että he eivät tiedä olevansa tutkimuksen kohteena. Näiden tutkimusten mukaan ihmiskunta rappeutuu ja ajautuu 30000 vuotta kestävään sotien ja vihamielisyyksien kauteen, jollei mitään tehdä. Niinpä Seldon laatii suunnitelman, jonka avulla tuo sotien ja melskeiden kausi voidaan rajoittaa tuhanteen vuoteen. Hän perustaa Linnunradan eri päihin kaksi eri Säätiötä, joista toinen on erikoistunut teknologiaan ja toinen psykologiaan ja mentaaliseen toimintaan. Ensimmäinen Säätiö ei tiedä, mihin Toinen Säätiö on sijoitettu. Tämän jälkeen lukija saa jännityksellä seurata, miten suunnitelman onnistuminen sujuu. Sukupolvet seuraavat toisiaan ja yllätyksiä sattuu, loppua kohti yhä suurempia näköaloja maalautuu eteen.

Puhtaasti kirjallisena tuotoksena Säätiö on vähintäänkin epätasainen. Jotkut käänteet ovat töksähtäen kerrottuja, epäloogisia ja jopa naurettavia. Toisin paikoin taas kerronta sujuu paremmin ja lukija tempautuu jouhevammin mukaan. Tarinalla on tietysti useita kääntäjiä, joka myös vaikuttaa tietysti tekstin tasoon. Romantiikan ja seksuaalisuuden mukaanottaminen tapahtumiin on hiukan väkinäistä,  toisaalta taas mielenkiintoista, koska kirjoitusajan kuluessa moraalikäsitykset kirjailijaa ympäröivässä kulttuurissa ovat suuresti muuttuneet.

Kun lukukokemusten välillä on kymmeniä vuosia, joutuu tietysti tutkiskelemaan itsessäänkin tapahtuneita muutoksia. Aikanaan olin huomattavasti enemmän innostuneempi kuin toisella kerralla. Nautin lukukokemuksestani yhä, mutta en voinut välttyä kokemasta lukemaani naiivimpana kuin aikaisemmin. Iän karttumisestahan se johtuu, sekä pessimismin ja yleisen kriittisyyden lisääntymisestä. Samalla tavalla hiipuu lapsen kiinnostus satuihin, vaikka niiden ”opetuksia” pidetään yhä enemmän tai vähemmän relevantteina. Mutta voin silti lämpimästi suositella Säätiötä luettavaksi scifistä kiinnostuneelle. Alallaan en Asimovin rinnalle nostaisi kuin Heinleinin, Bearin ja Clarken sekä venäläiset Arkadi ja Boris Strugatskin ja Stanislav Lemin. Monia hyviä en toki ole lukenutkaan, heikkoja kyllä.

Ajattelin lukea seuraavaksi myös Robotti -romaanit kronologisessa järjestyksessä ja siksi liitän tähän Asimovin listan suositellusta lukujärjestyksestä (itsellenikin muistiin).    Julkaisuvuosi on alkukielisen version.

1. Teräsluolat (The Caves of Steel),1954

2. Alaston aurinko (The Naked Sun), 1957

3. Aamunkoiton robotit (The Robots of Dawn) 1983

4. Robotit ja Imperiumi (Robots and Empire) 1985

5. Avaruuden merivirrat (The Currents of Space) 1952

6. Tähdet kuin tomua (The Stars, Like Dust) 1951

7.                                     (Pebble in the Sky) 1950

8. Säätiön alkusoitto (Prelude to Foundation),1988

9. Kohti Säätiötä (Forward the Foundation), 1993

10.Säätiö (Foundation), 1951

11.Säätiö ja Imperiumi (Foundation and Empire), 1952

12.Toinen Säätiö (Second Foundation), 1953

13.Säätiö veitsen terällä (Foundation´s Edge), 1982

14.Säätiö ja Maa (Foundation and Earth), 1986

Lisäksi novelleista (1940-1971, 31 kpl) koottu Robotit (The Complete Robot), 1982